Olipa kerran suutari. Hän oli rehellinen ja ahkera, mutta hyvin köyhä. Aika oli huonoa ja hän köyhtyi yhä enemmän.
Lopulta hänellä oli vain tarpeeksi nahkaa yhteen kenkäpariin, joten eräänä iltana hän leikkasi nahan.
„Nyt," hän sanoi, „olen valmis aloittamaan työn aamulla. Nousen aikaisin ja teen nämä kengät."
Sitten hän rukoili, meni nukkumaan ja nukkui rauhassa.

Aamulla hän nousi aikaisin aloittaakseen työnsä. Kuinka yllättynyt hän olikaan löytäessään kengät valmiina pöydältä! Hän tarkasteli niitä huolellisesti, mutta työssä ei ollut yhtään huonoa tikkiä. Kuka oli tehnyt sen? Hän ei osannut edes arvata.
Pian tuli mies ostamaan kenkiä. Pari oli niin hyvin tehty, että hän osti sen hyvään hintaan. Tällä rahalla suutari sai nahkaa kahteen kenkäpariin.
Sinä yönä hän leikkasi ne. Mutta hänen ei tarvinnut tehdä niitä seuraavana päivänä. Työ oli tehty hänen puolestaan yöllä.

Hän myi nämä kaksi kenkäparia ja osti nahkaa neljään pariin. Nämä hän leikkasi sinä yönä ja löysi valmiina seuraavana aamuna.
Niin se jatkui. Työ, jonka hän aloitti yhtenä päivänä, oli valmis seuraavana. Hänen tarvitsi vain ostaa nahkaa ja leikata kengät.
Eräänä talviyönä suutari leikkasi useita kenkäpareja. Sitten, sen sijaan että olisi mennyt nukkumaan, hän sanoi vaimolleen:
„Rakas, haluaisin selvittää, kuka auttaa meitä joka yö. Mitä jos valvoisimme ja katsoisimme."

Hänen vaimonsa suostui. Joten he jättivät kynttilän palamaan. He piiloutuivat huoneen nurkkaan. Kun kello löi kaksitoista, huoneeseen tuli kaksi pientä tonttua. He istuivat suutarin pöydälle ja alkoivat työskennellä. He ompelivat niin hyvin ja nopeasti, että kengät olivat pian valmiit. Sitten he hyppäsivät alas ja lähtivät pois.
Seuraavana aamuna vaimo sanoi,
„Kulta, nämä pienet miehet ovat auttaneet meitä niin paljon ja haluaisin tehdä jotain heidän hyväkseen. Heidän täytyy olla kylmissään, kun he juoksevat hyvin ohuissa paidoissa. Teen heille vaatteita ja neulon heille sukkia. Ole hyvä ja tee jokaiselle tontulle kenkäpari."
„Sen teen ja mielelläni," sanoi hänen miehensä.

Joten he ryhtyivät työhön ja tekivät vaatteet ja kengät. Sinä yönä he eivät laittaneet mitään työtä pöydälle. Sen sijaan he asettivat lahjat sinne. Sitten he piiloutuivat nähdäkseen, mitä pienet miehet tekisivät.
Keskiyöllä tontut tulivat sisään. He hyppäsivät pöydälle odottaen löytävänsä nahkaa leikattuna kengiksi. Siellä ei ollut mitään muuta kuin kauniit pienet vaatteet. Tontut katsoivat niitä ihmetellen. He tunsivat pehmeän kankaan ja laittoivat kätensä pieniin taskuihin.

Lopulta he pukeutuivat ja hyppivät ja tanssivat ilosta. Jakkaroiden ja tuolien yli he menivät, laulaen:
„Kuka ihmettelee iloamme?
Olemme onnellisia pieniä miehiä,
Hyvin pukeutuneita nyt, kuten näette."
Lopulta he tanssivat ulos huoneesta eivätkä koskaan palanneet. Kuitenkin suutari, joka oli ollut ystävällinen niille, jotka olivat auttaneet häntä, ei koskaan enää ollut köyhä. Niin kauan kuin hän eli, hän ja hänen vaimonsa elivät hyvin kenkien tekemisestä.